Todisteet suomalaisen lainsäädäntöntavan pohjanoteerauksesta on saatu työministeriön, etunenässä työministeri Jari Lindströmin (sin.) toimesta työttömien aktiivimallin läpirunnomisessa laiksi.
Samaa ajattelun kyvyttömyyttä osoittaa eduskunta. Vain päivä lainuudistuksen jälkeen työministeri Lindström herää ymmärtämään valmistellun lain huonoksi ja paikkailua vaatinevaksi.
Eduskunnassa eilen siunattu työttömien aktivointilaki todettiin tänään epäonnistuneeksi lain valmistelusta vastaavan ministerin suulla. Kansan ja työttömien työnhakijoiden keskuudessa aktiivimallilaki seurauksineen ymmärrettiin sudeksi jo lain valmisteluvaihteessa.
Tänään, päivä lain runnomisen jälkeen, työministeri Jari Lindström myöntää, että vuoden alusta starttaava työttömille suunnattu työttömyystuen leikkauslaki on susi. Ministeri Lindström mukaan korjaavia toimenpiteitä tarvitaan, jos laki ministerin sanojen mukaan johtaa ”yhä enemmän väärään suuntaan”.
Aktiivimallilla – oikeammin sanoen sanktiomallilla, työttömiä rangaistaan karenssipäivillä mikäli he eivät saa hankittua itselleen lyhyitä, olemattomia työsuhteita tai eivät osallistu TE-toimiston järjestämille kurssille.
Lain valmisteluvaiheessa esitykseen sisätyi kohta, jonka mukaan työttömän oma aktiivinen työnhaku on aktiivitoimintaa. Eduskunnassa läpihuudetussa laissa kohta puuttuu. Työministeri Lindström, samoin eduskunta, siis katsovat että työttömän oma työnhaku on merkityksetäntä; se ei ole aktiivitoimintaa, työtä hakemalla työtön ei tässä maassa työllisty.
Samaan aikaan yhteiskunnassa kaikuu muiden muassa vihreiden kansanedustaja Antero Vartian (vihr.) kaltaiset julkilausumat, joiden mukaan yksi vaarallisimmasta hokemista tällä hetkellä on, että työstä maksettavalla ”palkalla pitää tulla toimeen”, tai kokoomuksen Juhana Vartiaisen nollapalkkakukku, niin voidaan perustellusti kysyä, missä ovat ne vihreittenkin peräänkuuluttamat tolkun ihmiset.
Voidaan myös kysyä, puututtiinko uudistuksissa esimerkiksi kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen. Se kun on ohittamaton rinnastus oikeasta työstä työttömäksi työnhakijaksi jäävän asemaan.
Laki on laki – on se miten tahansa
Onko moista lainvalmistelua nähty Suomessa. Valtiossa, jossa lain kumoaminen ei tule kysymykseenkään. Se ei kuulu suomalaiseen lainsäädäntötapaan. Vaikka Suomessa säädetty laki ymmärrettäisiin huonoksi tai järjetttömäksi sitä ei kumota, vaan lakia aletaan korjailla alempisäätöisin asetuksin ja lakia selventävin normein. Mutta lain kumoaminen ei tule kysymykseen.
Mikäli lainsäätäjä kumoaisi juuri säädetyn lain, se ilmaisisi lainsäädäntötyönsä epäonnistuneen, joten näin ei tapahdu. Suomalainen lainsäädäntökoneisto ei epäonnistu eikä tee virheitä. Kumottavia lakeja ei siis ole – olemassakaan. Logiikka on yhtä pitävä ja pettämätön kuin käsillä oleva työttömien aktivointimalli käytäntöineen ja seurauksineen on.
Jos töitä olisi
Pääkaupunkiseudulla ja alueilla, joissa elämää vielä on, työmarkkinatuen peruspäivärahaa saadakseen jokunen työtön saattaa hakeutua ilmaistyöhön, mutta työpaikkojen puutteesta kärsivillä alueilla asuville lainuudistus on pelkkä työttömyyskorvauksen automaatioleikkaus. Ei voi ottaa sellaista mitä ei ole. Se on mahdotonta.
Voidaan kysyä, montako uutta työpaikkaa lainuudistus synnyttää? Montako uutta koulutus-, kurssi- tai jatko-opiskelupaikkaa uudistuksella luodaan? Ei yhtään. Valtiolle ja kunnille (pitkäaikaistyöttömät) muodostuva säästö voidaan laskea: 250 000 työtöntä työnhakijaa (ilman pätkäläisiä, ilman kurssitettavia, ilman sairaslomalaisia ilman jne. jne.), perustyöttömyyskorvaus 32,40 e/päivässä ilman lisiä. Jos kultakin leikataan 12 korvauspäivää vuodessa, paljonko rahaa säästyy.
”Aktiivi” on valhe, se on silkka valhe jonka Suomi taitaa. Hosuttu, ajattelematon lainsäädäntötyö on konkreettinen osoitus tarpeesta peittää nykyisen hallituksen epäonnistuminen työllisyyspolitiikan hoidossa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) poikkeuksellisen epärealistiset lähtötavoitteet työllisyysasteen nostamiseksi poikivat hallituskauden loppua kohti kaartuessaan näin epätoivoisia, eriarvoistumista yhteiskunnassa lisääviä toimia, joiden juoksukoirana siniset hallituksessa lampaina ravaavat.
Hyvää Joulua ja uuttavuotta 2018. (tuolloin laki astuu voimaan)
ORJATYÖ
Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse ulos asemastaan.
Orjuuden kaltaiset olosuhteet taas tarkoittavat, että saatava palkka on liki olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa. Media käyttää käsitettä myös kiertoilmauksena tosiasiallisesta orjuudesta. Orjuuden ajatellaan usein olevan menneisyyttä, mutta sitä on nykyäänkin, joskaan ei enää laillisesti missään maassa. Perinteisesti orjuus on käsitetty ihmisen pitämisenä toisen omaisuutena.
Ennen orjiksi otettiin sotavankeja, rikollisia, velkaantuneita ja siviilejä, ja heidät pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli laajalti yleistä aina 1800-luvulle saakka. Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa käytettiin paljon orjatyötä. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, jonka ei sallita vapaaehtoisesti poistua työstään. Nykyään orjuus on tuomittu monissa kansainvälisissä sopimuksissa samoin kuin myös YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.
One thought on “Suomalaisen lainsäädäntötavan pohjakosketus”