Haastattelu on julkaistu Tiedonantajan nro 10/2018
Kirjailija, teatteriohjaaja, taiteen moniottelija Juha Hurme
Juha Hurme on palkittu kirjailija, ajattelija, näkijä ja kokija ja tuore isä. Me emme nyt listaa Juha Hurmeen kirjoja tai näytelmiä, vaan heitämme vaatteet nurkkaan ja painumme saunaan. Saunassa ihminen on alasti.
Juha, miltä ihminen näyttää juuri nyt?
Niemi, Nyljetyt ajatukset, Hullu, Puupää, Volvo Amazon – romaaneja kaikki. Ensin mainittu ja viimeksi julkaistu on tämän vuoden Finlandia-voittaja, viime vuoden kirjamyynnin ykkönen. Lukuisa määrä teatteriohjauksia, käsikirjoituksia, draaman opetusta, käsikirjoituspajoja, Hailuodon ja Kustavin teatterifestivaalit, eri kaupunkien YO-teatterit, Kaupungin teatterien isot ja pienet näyttämöt, radiopakinat, Ylen lukupiiri, tunturiteatteri, lukuisat teatteriryhmät kuten Yövieraat ja norjalaisen Nobel-kirjailijan Knut Hamsunin (1859-1952) ’Nälkä’- läpimurtoromaanista alkunsa juontanut Nälkäteatteri…
Omaperäisen teatteriohjaajan Juha Hurmeen ansiolista on kuin nälkävuosi, se on pitkä ja tuottelias, sangen värikäs.
-On sillä näkkileivässä pysytty. Ja maksamakkarassa, Juha virnistää. Tämä paperituotannosta. Tammikuun 28. päivä nimittäin Hurmeen ja hänen vaimonsa Petra Poutanen-Hurmeen perheeseen syntyi poika, Juhan toinen lapsi, Petra-vaimon esikoinen.
-Onneksi on antanut nukkua, Juha huokaa.
Puhe lapsen syntymästä kirkastaa Juhan katseen, lämpö täyttää silmät ja sanoihin laskeutuu huolehtiva pehmeys.
Juhan esikoistytär Saara elää omaa elämäänsä Lontoossa. Juha kertoo heidän menevän aamulla luistelemaan Brahen kentälle Helsingin Kallioon. Välit lapsiin ovat kunnossa. Juha lupaa, että nyt kun neljän vuosikymmenen uuttera tuotteliaisuus taiteen saralla palkitaan, pojan kasvaessa he vaihtavat nykyiset parinkymmentä neliötä isompaan Tampereen Pispalassa.
-Niemi-kirja mahdollistaa sen, aiemmat kirjat ei.
Sivistynyt, hienovarainen valistaja
Tiukka kotikasvatus ja kuri, neljä sisarta ja ahdistava uskonnollisuus saivat pienen pojan uppoamaan syvälle kirjojen jännittävään maailmaan. Tänään tuo lapsuuden kokemus kuuluu Juhan puheessa, se läikehtii sivistyksenä sanoissa ja lukeneisuutena lauseissa, virkkeissä. Mukana soljuu Juhan syvä ymmärrys sitä ohittamatonta tosiseikkaa kohtaan, että elämä ilman huumoria voi yhtä hyvin olla kuollut.
Hän ei ole vain lukenut kirjoja vaan myös muistaa kirjojen henkilöt, niiden sisällöt ja teemat ja kysymykset. Samoin kertomusten yksityiskohtaiset tapahtumat syy-seuraamussuhteineen ovat Juhalla kirkkaina mielessä. Tässä piilee Juhan vahvuus kirjailijana, ihmisenä ja keskustelijana: hänellä on ilmiömäinen kyky vaatettaa tylsä faktatieto hauskaan, mukavasti lähestyttävään ulkoasuun, joka antaa lukijalle tilaisuuden sivistää itse itseään sangen huomaamattomasti, hyvin hienotunteisesti ja ikään kuin ohimennen. Tämä on kädenojennus ihmisyydelle.
Ihmisyyden kummallisuus juuri nyt
-Onhan tämä maailma kamala paikka, mutta pitää vaan painella menemään sankarina eteenpäin. Ei tässä muu auta.
-Jos aatellaan Aleksis Kiveä (1834-1872). Kivi hallitsi täydellisesti ruotsin kielen, hän olisi voinut menestyä ja niittää mainetta ja kunniaa millä tahansa mittarilla mitaten, mutta ei, Kivi uskoi suomen kieleen ja omaan tekemiseensä. Lopputuloksena mies virui vuoden Lapinlahden mielisairaalassa täydellisen romahduksen saattelemana. Mutta hän uskoi ja ennen kaikkea hän teki juuri sen, mihin hän uskoi! Voiko ihmisyys olla suurempaa?
Kielihommeleilla eräänkin ministerin närkästymään saanut Hurme toteaa kielijupakan olleen lähinnä koominen vitsi.
-Suomessa koko kielikysymys on hypännyt päälaelleen tonttiin. Aleksis Kiven aikaan suomenkielistä kulttuuria sorrettiin, nyt tilanne on päinvastoin. Suomen kieli jyrää ja sortaa ruotsin kieltä. Ei se ole kielen vika!
-Minä olen aina pienemmän puolella, aina – olen aina ollut, Juha napauttaa ja jatkaa, seitsemän sataa vuotta suomen ja ruotsin kieli hinkkasivat toisiaan, molemmat rikastuivat siitä. Niemi-kirjassa tää on selitetty pilkulleen juurta jaksaen. Älkää kiusatko pienempiä, siis vähemmistöä. Ruotsi on hieno kulttuurikieli, mutta niin on suomikin.
-Ja sitä paitsi aatelkaa, Aleksis Kivi kirjoitti osan Nummisuutareista ja Kullervostakin ensin ruotsiksi, sen jälkeen hän itse käänsi ne suomeksi. Minä heräsin kirjailijaksi lukemalla muun muassa Elmer Diktoniusta (1896-1961) ja monen montaa muuta ruotsiksi kirjoittavaa kirjailijaa. Ei tämä sen kummallisempi juttu ole.
Juha, miltä maailma näyttää nyt?
Kysymykseen Juha vastaa kaksitahoisesti, hänen oma henkilökohtainen maailmansa näyttää tällä haavaa loistavalta, lapsen syntymä, avioliitto ja arvostus työuralla ovat olleet omiaan teroittamaan miehen kielen teräväksi ja valaisemaan mielen kirkkaaksi, tarkkakulmaiseksi. Kuudenkymmenen vuoden ikäpyykin ensi vuonna saavuttava mies elää täydessä vedossa.
-Globaalisti ajatellen… Minä synnyin pahimman ydinsodan uhkaan, sen aikana. Ei tämä maailma näytä siitä järin muuttuneen.
-Mut kuuskytluvulla homot oli kriminalisoituja, neekerit oli neekereitä eikä naisten tasa-arvosta ollut tietoakaan. Että menee tää systeemi jollakin tavoin siihen suuntaan kuin sen mielestäni pitääkin mennä.
Olennaista Juhan mielestä on ymmärtää, että nykymeininki on hänen ikäistensä ihmisten aikaansaama tulos. Siksi tämä maailma näyttää juuri siltä miltä se nyt näyttää.
-Ei ole olemassa mitään kohtalokkaita voimia, kaikki on ihmisen tekemää suhteessa luonnonvoimiin. Mitään ennalta määrättyä suuntaa ei ole, ei olemassakaan ja suuntaa voidaan muuttaa milloin tahansa, mihin suuntaan tahansa jos vain tahtoa löytyy. Kysymys on siitä, halutaanko me.
-Se, että typeryys, väkivalta ja uskonnollinen raivo jatkavat riehumistaan maailmassa, se on lievästi sanoen yllättävää, mutta tästä huolimatta pitää vain jatkaa omaa vääntöä niin kuin Aleksis Kivi. Kivi on monessa mielessä tästä mitä loistava esimerkki.
Vastakohta haihattelulle
-Minä olen tehnyt ikäni maailmanparannustyötä sen johtamatta oikeastaan mihinkään. Ei ole syntynyt maailmanrauhaa eikä ehdotonta tasa-arvoa. Mutta jatkan työtäni loppuun asti. Jos ihmisyydestä puhutaan, niin eikö juuri tästä ole kysymys?
-Idealismi. Se on kovinta todellisuuta, Juha sanoo vaikka määrittää itsensä ja oman eetoksensa pikemminkin tieteilijäksi kuin muuksi. Määritelmä selittyy Juhan fysiikanopinnoilla yliopistossa ennen teatterimaailmaan sukeltamista.
-Kaikki, koko tieteen ja innovaatioiden läpimurtojen historia perustuu siihen, että on ollut rohkeaa kurottamista joidenkin sellaisten hypoteesien varaan, joita aiemmin ei ole varmennettu. Tämä on haihattelun vastakohta.
-Jos maailmanhistoria olisi yksinomaan levännyt perusrealistien käsissä, me eläisimme edelleen kivikautta. Vuosituhansien ajan valtaosa ihmisistä on halunnut kaiken olevan niin kuin on aina ollut, ja vain pieni tietty porukka on ymmärtänyt, että se on kuolemanpolku. Niin evoluutio toimii, niin kulttuurissa kuin biologiassa kuin kosmoksessakin. Niin kauan kun ihmiskunta pysyy muutoksessa, se säilyy. Jos se pysähtyy, se kuolee.
Kuusikymmentä luvun ydinasepelko ja vakaa uskomus maailmanloppuun, seitsemänkymmentä luvun ekokatastrofiagenda ja uskomus maapallon tuhoutumiseen saastekuormituksen alla, ovat koulineet Hurmeen käsityksille ja ajattelulle sen nykyhetkisen muodon.
-Parituhatta vuotta takaperin kristinusko oli pelkkää juutalaisuutta. Sitten tuli Jeesus ja keksi tuoda siihen maailmanlopun, ajatuksen siitä että olemassaolo lakkaa just nyt ja että nyt pitää ruveta parkumaan syntejään anteeksi. Minä ja kaltaiseni sivistyneet humoristit evät jaksa ottaa tällaista ’maailmanlopusta toiseen’ -trendiä vakavasti. Ymmärrän toki jos vallankahvassa on Donald Trumpin kaltaisia henkilöitä tai Pohjois-Korean Kim Jong-un’ja, niin onhan tämä pallo helposti tuhottavissa. Mutta miksi sellaista suree etukäteen? Sellainen surkuttelu on energianhukkaa. Ja sitä minusta olisi varsin mielenkiintoista nähdä henkilökohtaisesti maailmanloppu. Siinä riittäisi hetkeksi ihmeteltävää, Juha hörähtää.
-Pelko ja katkeruus eivät johda mihinkään, hän naksauttaa ja kuittaa sanoen, että yksinomaan egoisti pelkää omaa kuolemaansa.
Vankila, teatteri, Suomen kirjallisuuden historia
Vuosien 2009-2010 aikana Hurme piipahti vankilateatterin parissa ohjaamalla näytelmät Antti Kristian Hautamäki sekä Kuningaskahleen Teatteri Telakalle. Mutta Hurme ei ollut ensimmäinen vankilateatterintekijä Suomessa.
-Ensimmäinen vankilateatteriesitys Suomessa tehtiin Katajanokan vankilassa 1850-luvulla, Juha tietää. Sen tekijä oli herra nimeltä Aleksis Kivi, tuolloin Aleksis Stenwall, joka kirjoitti ja ohjasi ja vielä näytteli pääosankin ruotsinkielisessä esityksessä.
-Tää tieto on tarkoin dokumentoitu Viljo Tarkiaisen väitöskirjassa. Todistajana toimii proggiksessa mukana ollut henkilö, Aleksis Stenwallin silloinen luokkatoveri, Hurme kertoo.
Se on Aleksis Kiven ensimmäinen näytelmä. Hän kirjoitti sen olleessaan viidentoista vanha. Sotaisan ja varsin väkivaltaisen esityksen esikuvana toimi saksalainen suuri dramaatikko Friedrich von Schiller (1759-1805).
Kivellä oli vankilanjohtajan lupa teatteritouhuiluun Katajanokalla. Suuri kysymys on, seurasivatko vangit tai vanginvartijat esitystä, sillä tätä ei tarina kerro. Mutta kyseinen esitys on erittäin merkittävä teos koko Suomen kirjallisuuskulttuurille. Ei yksin se, että tuleva kansalliskirjailija sai huseerata kavereineen Katajanokan vankilassa teattereineen 1800-luvun Suomessa, sillä merkittävää on, että tuon kokemuksen rohkaisemana Aleksis Kivi alkoi pari vuotta myöhemmin kirjoittaa suomalaisen kirjallisen kulttuurin kivijalkaa, Kullervoa.
-Anekdoottina on pakko kertoa Kiven näytelmään kehittämästä teatterimiekasta. Kun sankari tappoi konnan upottamalla miekanterän roiston vatsaan, kahvaan uppoava terä tirskautti näyttävästi marjamehut tantereelle kuoleman vakuudeksi. Tämä nerokas ja varsin tehokas efekti oli tuon ajan teatterissa melkoinen keksintö, ja Kivi käytti sitä uutterasti näytelmässä.
Eräs merkittävä seikka Kivessä on myös hänen idealismi. Kivi oli suuri idealisti!
-Jos ajatellaan Kiveä ihmisenä ja kirjailijana, niin ajatelkaa, että Aleksis Kivi eli koko elämänsä yhteiskunnan poissylkemänä hahmona. Lopulta hän kuoli nälkään. Hän ei saanut koko elämänsä aikana minkäänlaista hyväksyntää taikka arvostusta, hän eli vihattuna ja täysin väärinymmärrettynä ihmisenä koko elämänsä. Ja silti… mitä Aleksis Kiven tuotannosta lopulta tuli!
-Faktinen tosiasia on, että 1880-luvulla, viisitoista vuotta Aleksis Kiven kuoleman jälkeen Suomessa eli hatara ajatus suomalaisen kirjallisuuden syntymisestä maahamme Minna Canthin ja Juhani Ahon kautta, mutta Kivi eli ja kirjoitti täydellisessä tyhjiössä. Se jos mikä vaatii uskoa.
-Kun Seitsemän veljestä julkaistiin ensi kertaa vuonna 1870, suomenkielisestä väestöstä vain 10 prosenttia osasi lukea. Sekin taito ylsi lähinnä isä-meidän -rukoukseen. Toisin sanoen Aleksis Kivi kirjoitti näytelmiä maahan, jossa ei ollut teatteria! Hän kirjoitti suomenkielisen eepoksen lukutaidottomalle kansalle ja tämä jos mikä vaatii uskoa. Se vaatii ihmiseltä sellaista rohkeutta ja luonteenlaatua, jota minä kutsun idealismiksi, ihmisyydeksi.
-Oliko Kiven työ turhaa? No ei taatusti ollut! Tästä on kysymys – jos puhumme ihmisyydestä: Kivi tuotti meille elämän, hän tuotti meille kokonaisen kulttuurin yksin, ja vain oman vakaumuksen ohjaamana.
Ilmastonmuutoksen uhka
Elämä on julmaa ja epäoikeudenmukaista, mutta se pitää kohdata sankarin lailla. Tämä lainateesi kulkee Juha Hurmeen elämän ohjenuorana.
-Ei vapaus ole itsestään selvyys, se pitää ottaa jos sen aikoo ansaita.
-Monet täällä tyytyvät juoksemaan rahan perässä, kunnes kellahtavat hautaan. Tämän päivän suurin ongelma on ilmastonmuutos. Sota on sen väistämätön seuraus. Kun ruoka ja vesi loppuu, silloin katsotaan, kuka täällä kulauttaa viimeisen vesitilkkasen kitusiinsa. Tämä kehityskulku on väistämätön jollemme toimi toisin. Kysymys on halusta, haluammeko me. Suuntaa voi muuttaa milloin tahansa ja mihin suuntaan tahansa.
Juha sanoo, että hänellä ei ole isänmaata, on vain yksi maa – yksi ainoa pallo ilman rajoja. Tämä ajattelu lävistää Juha Hurmeen koko tuotannon.
-Toki kansallisia eroja on. On identiteettejä ja alueellisia eroja. Charles Darwin (1809-1882) näki biologisen identiteetin eroavuudet ja keksi lopulta evoluution salaisuudet sinänsä fiksuilla ja viisailla eläimillä, papukaijoilla. Etelämeren saarilla Darwin huomasi, että jos saarten väli on sata kilometriä papukaijapopulaatiot alkavat erota merkittävästi toisistaan. Sama pätee ihmiseen. Luonnonvalinta alkaa tehdä luontevia eroja lajien ominaisuuksiin.
-Meille kulttuurihistorian tutkijoille on selvää, että vaikka kansakuntien välille syntyy kulttuurisia eroja, peruskysymykset kuten myytit, ovat yhteisiä ja globaaleja kysymyksiä ympäri maailmaa. Kyse on ihmisestä, siitä samasta todellisuudesta jossa me ihmiset elämme.
-Yhteinen ihmisyys tarjoaa meille mahdollisuuden tuottaa hyvää, se on meidän mahdollisuutemme selviytyä lajina, joten taas kysyn – tällä kertaa luonnontieteilijänä: mitä me haluamme? Suunta on muutettavissa koska tahansa, mihin suuntaan haluamme.
Lauma ei ajattele
Hurmeen ajatuksen mukaan lauma ei ajattele – yksilö ajattelee. Tämä yksinkertaiselta kuulostava ajatus havahduttaa ajattelemaan moista asiaa. Totta, lauma ei ajattele, yksilö ajattelee. Lauma voi yhtyä yksilön ajatteluun tai olla yhtymättä, se voi olla eri mieltä ajattelun tulemaa kohtaan tai olla välittämättä. Mutta totta on; yksilö ajattelee, lauma ei ajattele.
Tämä ajatus laskekoon aasinsillan englantilaisen filosofin ja ajattelijan Karl Marxin (1818-1883) ajatuksiin.
Nyt me emme puhu kommunismista, vaan miten on Juha, miten näet teoreettisen marxismin?
-Mä en tiedä marxilaisuudesta juurikaan mitään. Pääoman olen lukenut. Mutta filosofina Marx on todella kiinnostava tyyppi. Tämän myöntävät monet ajattelevat ihmiset, eivät yksin vasemmistolaiset.
-Marxin taloustieteellinen ajattelu on todella järkeenkäypää. Se, että aikojen saatossa tuosta ajattelusta on johdateltu mitä kummallisempia ja monitakeisempia toimintamalleja, on toinen juttu. Mutta Marxin ajattelussa osoitetaan selkeästi brutaalin teollistumisen ilmiöt eri seurauksineen. Eihän Marx nähnyt tulevaisuuteen, se on selvä, mutta brutaalin kapitalismin seuraukset hän analysoi älyllä ja erittäin sivistyneesti ja kiinnostavalla tavalla. Tätä kautta hän oli aikaansa upotettuna nero ja näkijä.
-Minkälaisia poliittisia toimintamalleja tai taloustieteellisiä päätelmiä Marxin ajattelusta voi sitten tehdä? Puupää-kirjaan kirjoitin pienen esseen Marxista. Siinä hurraan heppua.
-Mutta se on sanottava, että jos Marx tyttärineen osasi ulkoa katkelmia Shakespearen näytelmien parhaista kohtauksista, joita he kotona illalla yhdessä lausuivat, niin mitä voi ajatella tällaisesta miehestä ja kasvattajasta! Eihän sitä voi muuta kuin kunnioittaa suuresti.
Monta kysymystä jää kysymättä. Tulevaisuus avautuu mahdollisuutena – siis jos haluamme. Tämä lienee päällimmäisin ajatus juuri nyt, juuri tässä.
Ilta on valmis. Helmikuinen pakkanen kiristelee talon kulmia ulkona. Aamulla Juha kääntää vuokra-Volvonsa nokan kohti Helsingin kansallisteatterin pientä näyttämöä. Työn alla on löyhästi Niemi-romaaniin pohjaavan Lemminkäisen ohjaus, joka tuli ensi-iltaan 28. helmikuuta. Ohjattavina ovat näyttelijä Tomi Alatalo Fleminginä ja tämän siskona Lemminkäisenä nähdään Kansallisteatterin näyttelijä Marja Salo. Työtä ja kiirettä Juhalla riittää.
Seuraavana aamuna kello soi seitsemältä. Pikkuruisen hengähdystauon jälkeen arki palaa tiistain kirkkaudessa. Toivoa meillä siis on – jos haluamme. Jollakin tavoin tuo alakuloinen ajatus tuntuu sentään jollakin tavoin niin lohduttoman lohdulliselta.
JUHA HURME
Kirjat:
Niemi, (Teos, 2017)
Nyljetyt ajatukset, (Teos, 2014)
Hullu (Teos, 2012)
Puupää (Teos, 2009)
Volvo Amazon (Otava, 2007)
PALKINNOT
2017 Finlandia-palkinto
2017 Finlandia-lukijaäänestyksen palkinto
2017 Kansanvalistusseuran palkinto
2014 Eino Kaliman palkinto
2005 Eino Leinon palkinto