Arkistojen kätköistä putkahti vastaan vuonna 2004 kirjoitettu teksti. Ihmiset ovat vaihtuneet, mutta mikä on muuttunut? Onko ihminen oppinut mitään, entä historia?
Tri. Setä Samulin
BIOKEMIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ
Työnteko on raakaa puuhaa. Etenkin, jos hommana on tappaa muita ihmisiä, niin kuin presidenteillä hommana näyttää olevan. Näin olin pakotettu päättelemään katsellessani televisiosta Amerikan presidentin asiasta antamaa selvitystä. Muussa tapauksessa tulin avanneeksi television väärään aikaan.
Setä-Saddam on Irakin presidentti ja sen maan laisten kaveri. Se on yhtä iso kuin on vanha ja rumakin.
George W. Bush-kätyrikin on presidentti ja Setä Samulin oikea käsi. Hän on sliipattu, mutta silti vanha ja ruma. Bush-kätyri ei ole Irakin presidentti, vaan Amerikan maan presidentti.
Setä-Saddamin ja Bush-kätyrin hommana on tappaa muita ihmisiä. Erona heillä on ollut se, että Setä-Saddam on tappanut omia ihmisiä, kun Bush-kätyri sen sijaan on keskittynyt muiden ihmisten tappamiseen. Omien tappaminen lienee hauskempaa, koska se ei vaadi syytä eikä selitystä. Ehkä joskus myöhemmin, jos joku toimittajanplanttu asiaa keksii kysyä, mutta muussa tapauksessa ei.
Muiden maiden ihmisten tappaminen vaatii ainakin yleensä jonkin syyn. Ei nimittäin pidetä kovin tarkoituksenmukaisena mennä vieraaseen maahan ja tappaa vieraan maan ihmisiä ihan ilman syytä. Sisällöltään selitys voi olla niin taikka näin, koskei se tee eroa mihinkään, mutta syyn on oltava koska niin on hyvä, ja niin on oikeaksi katsottu.
Bush-kätyri, siis presidentti ja Setä Samulin oikea käsi, halusi tappaa Setä-Saddamin ja kaikki sen kaverit. Ja kun Bush-kätyri ei keksinyt syytä, hän päätti kääntyä ongelmassaan Jumalan puoleen, koskei vähempi pahempi kelvannut.
Bush-kätyri puhui Jumalan kanssa ja esitti telkkarissa tehneensä niin. Hän kertoi Jumalankin olleen täsmälleen sitä mieltä, että Setä-Saddamin maahan on mentävä tappamaan, koska Setä-Saddam tappaa omiaan ja sillä on biopommeja, joilla se saattaa tappaa kaikki.
Tilannetta luonnehdittiin erityisen vakavaksi ja kriittiseksi. Siitä huolimatta, ettei asetelmassa järin suurta vahinkoa olisi sattunutkaan. Maailmanrauhaa ja maapallon globalisoitumista ajatellen ehkä jopa päinvastoin.
Mutta toisinaan edes Jumalan sana ei yksin riitä kaikkeen, ja siksi Bush-kätyri esitti tappamisuhkan lisäksi syyksi sen, että Setä-Saddamilla oli hallussa niin paljon kaiken maailman koeputkiloita ja muuta ryönää, että halutessaan tämä voisi tappaa ihan koko maailman. Siinä oli Bush-kätyrille syytä ja selitystä ensi lähtöön.
Bush-kätyri on nero ja siksi lienee Amerikan presidentti. Tyhmä ei voi päästä presidentiksi ja sen sanoo järkikin.
Saddam-setä kuuli Bush-kätyrin pitäneen palaveria Jumalan kanssa ja pahoitti mielensä.
-Epistä, mies mutisi naamaansa mutristaen. Hän päätti itsekin neuvotella Jumalan kanssa ja niin tehtyään esitteli tuloksia televisiossa. Presidentillä kun on tapana päästä telkkariin. Sitä kutsutaan työsuhde-eduksi. -Epistä, sanoisi moni muu, mutta eivät sano, koska presidentin käskystä heidät lynkattaisiin moisesta leuan loksuttamisesta ja välittömästi.
Rupateltuaan Jumalan kanssa Setä-Saddam selvitti Jumalan sanoneen kyse olevan Pyhästä Sodasta, ja että nyt heillä on lupa tappaa ihan kaikki. Erityisen ilahtunut Setä-Saddam oli Jumalalle siitä, ettei hänen enää tarvitsisi tappaa omia eikä jo maassa olevia ihmisiä, vaan Jumalan mukaan hän saisi nyt tappaa kaikki maahan pyrkivät ihmiset, sotilaat ja muut sellaisten kaltaiset.
Ja taas Bush-kätyri mutristi huuliaan. Asian ei pitänyt lainkaan mennä näin, vaan aivan vallan toisin. Jumala oli sotkenut heidän leikkinsä pirullisilla puuhasteluillaan. Ja koskei sellainen peli vetele, Bush-kätyri meni kantelemaan asiasta YK-kavereilleen. Hän haki niitä ulos leikkimään ja lupasi kunnon sotaleikit jossakin kaukana. Ja sitä paitsi: on paljon kivempi leikkiä sotaa isolla porukalla kuin vain muutaman itseään huolimattomasti puun takana piilottelevan puolitutun kanssa. Sellaisesta puuttuu sodan hohto ja glamour; ryske ja tappamisen meininki.
Bush-kätyrin YleisKansankuntien kaverit eivät Bush-kätyrin höpinöille lämmenneet, vaan halusivat leikkiä kotona. Olisivat viitanneet kintaalla koko ukolle, mutta eivät uskaltaneet, koska tämä on Amerikan presidentti. Viroilla on etunsa. Muutaman kaverin Bush-kätyri sai agiteerattua mukaan muistuttamalla toisen maailmansodan aikaisista kiitollisuudenveloista. Ja kiitollisuudenvelka on paras velka, jos mikä. Sen takaisinmaksuista päättää yksinomaan velanantaja, eikä kukaan muu.
Iso-Britannian Tony Blairissa oli havaittavissa ylenpalttista innostumista biologiaa ja kaiken maailman koeputkiloita kohtaan miehen kuultua Yleisten Kansankuntien puhujapöntössä toisen maailmansodan muistoja haikeana esittelevää Bush-kätyriä. Tony-poika eli täysillä mukana, kun ei muutakaan voinut.
Blairin innostumisesta huolimatta Bush-kätyri oli silmin nähden pettynyt. Yleisessä tiedossa on, kuinka paljon enemmän Yleisillä KansanKunnilla on kavereita maailmassa kuin Setä-Saddamilla ja irakilaisilla on koskaan ollutkaan. Bush-kätyri nieli pettymyksensä ylpeästi, koska hän on aito jenkki, ja jenkeillä on tapana tehdä niin. Paitsi silloin, kun menevät kantelemaan Yleisille Kansakunnille muista. Silloin heillä on tapana polkea jalkaa marmorilattiaan ja kiukutella kaikesta. Nyt Bush-kätyri oli pakotettu tyytymään vain kantelun tuottamaan mielihyvään, mikä sekin oli tyhjää parempi.
Yksissä tuumin Bush-kätyri ja Blair alkoivat kiusata Setä-Saddamia. He haukkuivat Setä-Saddamia lökäpöksyksi ja pilkkasivat Setä-Saddamin hattua.
Setä-Saddam ei pukeudu kuten presidenttiveljensä. Hän ei käytä lippalakkia, kuten Bush-kätyri ja Blair tekevät, vaan Setä-Saddam kantaa päässään mustaa barettia. Ylleen Setä-Saddamilla pukee joko lakanan tai armeijan sotisopan.
Telkkarissa Bush-kätyri kehui kuinka hänen isä on Saddam-Sedän isää vahvempi, ja kuinka heillä on paljon hienompi auto, talo, palatsi ja kaikki.
Kiusaamisen lisäksi Bush-kätyri ja Blairin vaativat Setä-Saddamia luovuttamaan hetioitis ja kaikki laboratorioputkilonsa heille, tai ronttaamaan ne ainakin päivänvaloon. Lisäksi kaksikko vaati, että Setä-Saddamin oli tuotava kaikki koeputkilonsa, pipettinsä ja muu ryönänsä erämaakeitaalle, ja laskettava ne kahden suuren jalkojenjuureen, kuten ammoin aikoinaan sodan hävinneet joutuivat tekemään Caesarin edessä. Idean he olivat kupanneet Asterix´ista.
Saddam-Setä ei voinut muuta kuin suostua vaatimuksiin. Väkensä kanssa hän raijasi autiomaahan melkoisen läjän erilaisia purkkeja ja purnukoita, hanoja ja tingentangeleita, suppiloita ja torvia, tynnyreitä ja kattiloita kahden suuren eteen ja jätti siihen. Ne kun jo valmiiksi olivat ruosteessa ja enimmiltä osin täysin käyttökelvotonta kamaa. Luonnonsuojelijat olisivat kahlinneet itsensä toisiinsa, mikäli olisivat päässeet paikan päälle todistamaan moista luonnonsuojelurikosta. Onnekseen eivät päässeet, sillä Setä-Saddamin kööri olisi ampunut heidät siihen paikkaan.
Jenkit saivat mitä tilasivat, mutta Setä Samulin Bush-kätyri ei ollut tyytyväinen, koska jenkit haluavat aina ja kaiken. Eikä ollut Tony-poikakaan iloinen. Myös hän vaati aina vain lisää ja lisää Bush-kätyrin hokiessa Tony-pojan korvaan ”kunniavelka” ja ”toinen maailmansota”.
Bush-kätyri halusi kaiken ja oitis ja heti nyt.
-Mulle kans! Tony-poika vaati tomerasti mikrofoniin puhuessaan samalla, kun hän varvisti Bush-kätyrin olkapään yli. Hän sai äänensä kuuluviin, mikä politiikassa on sangen tärkeää.
Setä-Saddamilla ei ollut kivaa.
-Saitte jo kaiken. Muuta ei ole, Setä-Saddam tiuski ja äksyili päästäen kostoksi kaapunsa alla pahanhajuisen tuhnun.
Arvaahan tuon, on kurjaa antaa paljon pois.
Bush-kätyri juoksi taas kantelemaan Yleisen Kansan Kunnille, koska Bush-kätyri tiesi Setä-Saddamilla olevan vielä lisääkin, koska hän oli asiasta itse niin päättänyt. Setä-Saddam ei vain antanut, vaikka antaa piti. Vittumainen jätkä siis, ja kun muutkin olivat asiasta täysin samaa mieltä, Jumala mukaan lukien, niin väärinhän se oli.
Yleisissä Kansakunnissa Bush-kätyri levitti varmana tietona huhua siitä, kuinka Saddam-Setä kiusaa pienempiään ja tappaa muita ihmisiä. Erityisesti hän huomasi tarkentaa Setä-Saddamin tappavan omiaan ja aivan ilman syytä, mitä ei siis voitu pitää millään tavalla kansanominaisena menettelymuotona sivistysvaltiossa. Ei edes säälistä. Saddam-Setä oli raaka surmuri, retale, rontti ja valehtelija mieheksi, koskei kertonut mitä Bush-kätyri, ja muut halusivat Setä-Saddamin suusta kuulla.
Setä-Saddamista tuli julma diktaattori ja kansansurmuri, joka haki vertaista ihmisten parista. Joitakuita kaksoisolentojakin tiedetään löytyneen, mutta ne eivät Bush-kätyrille kelvanneet. Vain aito asia on aito asia, kuten mainoksissa opetetaan.
Jenkkien kantilta asiaa tarkastellen pahinta kuitenkin oli se, ettei heillä ollut ikiomaa diktaattori-kansansurmuria, vaikka heidän piti olla kaikkein isoimpia, kauneimpia ja hulluimpia maailmassa. Muutama harjoittelija oli Texasin osavaltion Midlandissa kiinniotettuna, mutta ne pääsivät päiviltä jo ennen ammattitaidon huippuun hioutumista. Muisto heidän kunniakseen.
Ammattitaito se pitää olla tappamisessakin silloin kun se on urakaksi sovittu. Ja koska jenkit tunnetusti haluavat kaiken olevan suurta, kiiltävää ja turhaa, ja heidän omaansa, kasvoi Setä-Saddamista heille koko maailman kuvallinen identiteettiongelma, mistä syystä Bush-kätyri kipitti kielimään asiasta ties monennenko kerran Kansallisille Yhteiskunnille.
Tällä kerralla kantelu tuottikin toivotunlaisen tuloksen ja Ylelliset Kansakunnat asettuivat vaatimaan Setä-Saddamin avaamaan Irakin rajat Ylellisten Kansankuntien asettamalle tarkkaajaretkikunnalle. Irakin tuli päästää retkue laittamaan koko Irak mullin mallin samalla, kun Setä-Saddam paljastui valehtelevaksi diktaattoriöykkäriksi. Ja kun näin tehtäisiin, kaikki olisivat taas kovin iloisia.
Ulkomaalaisen retkikunnan saapuessa maahan irakilaiset eivät kerääntyneet kadunvarsille heiluttelemaan pieniä Amerikan maan tähtilippuja ja huutelemaan jippiiyyjeeta, vaikka telkkarissa niin monesti näytetään tehtävän. Ei, vaikka osalla irakilaisista tiedetään olevan telkkari. Ehkei traditio sovi irakilaisille, koska he eivät käytä farmaripöksyjä, vaan kulkevat mekoissa, lakanoissa ja yöpaidoissa.
Yleisten Kansakuntien Irakiin lentorahteina toimittama tarkkailija-tutkija-delegaatio tuli, oli ja mellasti. Päiväkausien ajan toinen toistaan kovapalkkaisemmat ukkelit potkivat ruosteisia säilyketölkkejä ja antoivat tekemisistään erilaisia lausuntoja milloin medialle, milloin paikallisille ja milloin toisilleen. He puhuivat paljon ja tekivät sen kielillä, koska tekivät töitä.
Päivästä toiseen miehet raatoivat määräillessään palkkaväkeään kuopimaan, tonkimaan ja kaivamaan maahan toinen toistaan syvempiä monttuja. Apupojat heiluivat ja reuhtoivat, he repivät ja raastoivat, he hajottivat rakennuksia ja repivät ainoatkin kuivankäppyrät puut juuriltaan ja antoivat olla. He hajottivat kaiken, minkä kevyin työkaluvarustein vain rikki saivat. He kiskoivat ja kumosivat, kapsuttivat ja kopeloivat tehden kaikessa parhaansa. Mutta raa´asta uurastuksesta huolimatta apupojat eivät löytäneet muuta kuin sitä samaa arvotonta ruosteromua, jota he jo aiemmin olivat jalkojensa juureen läjäpäin saaneet.
Jenkeillä oli ryönää jo niin että ihmeeksi pisti, muttei sekään riittänyt. Bush-kätyri laittoi Yleisten Kuntien Kansojen tarkkaajat raatamaan entistäkin riuskemmin ja huomasi muistuttaa heitä siitä, että Yleiset Kansankunnat maksavat näille palkkaa puuhasta.
Työnteko on armotonta touhua, kuten siis todistettua on.
Ja taas YleisKansakuntien tarkkaajat tonkivat ja henkivät ja onkivat entistäkin uutterammin. He kipsuttivat ja kopsuttivat, riipivät ja raapivat ja ruopivat, vaan ei sekään auttanut. He kaivoivat aamun illaksi ja illan yöksi, ja yön jälleen aamuksi. Siis apupojat kaivoivat koska heille maksettiin palkkaa siitä. Mutta mikään ei tuntunut auttavan, Mitään mullistavaa ei löytynyt. Ei, vaikka kuinka oli kaikki yritetty, tehty ja ennalta asiasta päätetty.
Jenkkejä vitutti ja arvaahan tuon. He kun tiesivät toisella olevan, koska niin oli päätetty. He tiesivät, ettei heillä ollut, vaikka kanneltu oli ja kaikki. Sellainen rassaa terveemmänkin mieltä.
Bush-kätyri päätti etsiä entistä vinhemmin ja tarkemmin: oli katsottava jokaiseen sohvaan ja sohvan taakse. Alle oli jo kurkisteltu, mutta siellä ei ollut mitään. Nyt heidän tuli tarkistella ja tirkistellä entistäkin määrätietoisemmin ja katsottava jokaisen hameen ja yöpaidan päälle, ja erityisesti niiden alle. Jossainhan Setä-Saddamin oli purtiloitaan ja pommejaan piiloteltava ja se oli fakta, koska niin oli päätetty.
Viimein ankara etsintä tuotti tulosta, ei ihan toivotunlaista tulosta, mutta melkein kuitenkin. Pommeja tai niihin viittaavaa ei löytynyt, mutta niiden sijasta esiin kaivettiin mies, joka tiesi asioista. Parasta löydöksessä oli se, että mies tiesi juuri sellaisia asioita, joita jenkit halusivat miehen tietävän, ja joita jenkit itse jo tiesivät mutta eivät kyenneet näyttämään toteen. Löytö oli jenkeille pommejakin arvokkaampi kimpale, sillä tämä löytö mullistaisi koko sodankäynnin kaikkine sodan käynnin tarpeineen, pakotteineen, pakkoine päivineen.
Alkajaisiksi Löydös ilmoitti olevansa Setä-Saddamin entinen kaveri ja siksi nykyinen Irakin pakolainen. Mies sanoi, ettei heillä ole tapana leikkiä kaveruuden päätettyä samalla hiekka-aavikolla, ja että heikompi saa hiihdellä autiomaata johonkin suuntaan. Mies ei ollut koskaan nostanut puntteja, koska maan tapojen mukaisesti oli aina käyttänyt mekkoa ja oli asian näin ollessa joutunut sivakoijan osaan.
Jenkit tarjosivat Löydökselle turvamajapaikan Washingtonissa sijaitsevan Pentagonin päämajan kellaritiloista ja perustelivat valintaansa sanoen muiden turvakotipaikkojen olevan täyteen buukatut. Löytö oli tyytyväinen majapaikkaratkaisuun ja lupasi kernaasti olla valittamatta väliaikaisjärjestelyistä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Tuskin edes tiesi osoitetta.
Jenkit kihersi tyytyväisyyttä, sillä Löytö mullisti aivan kaiken muun paitsi Nasan avaruusohjelman, joka jo muutoinkin oli projektina menetetty. Raketit tuppasivat lentelemään sinne tai tänne ja aivan minne sattuivat lentelemään. Yleensä siis lentelivät sinne, minne ei pitänyt.
Valkoisessa talossa järjestetyissä lehdistötilaisuuksissa jenkit aineellistivat Löydöksen ihmiseksi. Erityisen merkittäväksi jenkit nostivat Löydöksen lyijykynällä piirtelemät kuvat, joiden alkuperäinen tarkoitus oli lentää Löydöksen perheelle Irakiin. Kuviin Löydös oli piirtänyt itsensä leikkimään tyttäriensä kanssa heidän Burmassa sijainneen kototalonsa pihamaalle ennen kuin jenkit pommittivat koko talon tuhannen päreiksi.
Jenkki-insinöörien kuvista tekemät tulkinnat paljastivat asiasta aivan toista. Insinöörien mukaan kuvissa oli Setä-Saddamin piilottelemien biokaasupommien valmistusosia, eikä asiasta ollut pienintä epäilystä. Löydös ei katsonut viisaaksi oikaista asiaa, koska pelkäsi menettävänsä majapaikkansa taiteellisen piilolahjakkuuden paljastuessa. Kuvan ylälaitaan hän oli piirtänyt lokkiparven, mutta Valkoisen talon lehdistösalia pidemmälle kirje ei koskaan lentänyt. Löydös piti mölinät mahassaan, ja tyytyi kortteeriin sen takapihalle antavasta tylsästä suihkulähdemaisemasta huolimatta.
Muiden arvioitavaksi Pentagon ei kuvia antanut. Päätöstään Pentagon perusteli sanoen, että kuvien tulkinnallinen arvo on siinä määrin mittava, etteivät muut saa edes katsoa kuvia. Ne valtiosalaisuusluokiteltiin, eikä niitä sen jälkeen voitu luovuttaa mihinkään, kenellekään eikä koskaan. Joku vielä käärisi eväsleipänsä papereihin, ja kuinkas suu sitten pantaisiin?
Jenkeille oli koittanut riemunpäivä. Nyt heillä oli kuvia siitä, minkä olivat ennalta todeksi päättäneet, ja jonka puolesta olivat olleet valmiita jopa sotimaan. Taas he kovaäänisesti vaativat luovuttamaan heille kaiken heti, oitis ja nyt, kuten tekivät aiemminkin. Ja jälleen kerran Irak ilmoitti, ettei muuta ole. Että kaikki on jo annettu.
-On oltava kun on piirretty ja on kuvat ja kaikki, Bush-kätyri jyrisi perin tuohtuneena. Hän näytti vihaiselta mitä tappamisen meiningeissä ei nähdä etuna. Vihapäissään saattaa osua harhaan ja osua omaan nilkkaansa, mikä suurelle sotapäällikölle olisi nolo tikki. Useamman kerran moisen haverin sattuessa osumat saattaisivat johtaa amputaatioon tai pahimmassa tapauksessa viedä hengen tykkänään.
Irakilaisten leirissä ihmetystä aiheutti kysymys siitä, kuinka he voisivat luovuttaa jollekulle toiselle jotakin sellaista, mitä heillä ei ole. Näin monimutkaiseen filosofis-psykologis-pedagogis-strukturalismirakenteisiin jenkkien ymmärrys ei taipunut, kun hommalla alkoi olla jo vähän kiirekin. Setä-Saddamin temppuilut olivat sekoittaneet tarkkaan laaditun aikataulun, eikä moisille hölynpölyille löytynyt enää edes mielenkiintoa. Jenkit ilmoitti ottavansa pahalla jollei hyvällä anneta, ja uhosivat asian olevan näiltä osin selvä, koska varoitettukin on. Tämän sanottuaan Bush-kätyri kipitti taas kantelemaan asiasta Yleisien Kansojen Kuntiin ja etsiskelemään liittolaisia itselleen.
Yleisten Kansojen Kunnissa Bush-kätyri kapusi puhujapönttöön melskaamaan sieltä käsin:
-Me ei enää ikinä leikitä niitten kaa, jotka ei nyt leiki meijän kaa! Ei ikuna!
Varvistamalla Bush-kätyri yletti nipin napin puhujapöntön reunalle ja kurkotti siitä itsensä mikrofoniin asti. Hän murisi jenkkien todistavan Setä-Saddam silkaksi valhetta suoltavaksi rotanläjäksi, joka Jumalankin mielestä on tuhottava.
Kun Bush-kätyri piti puheessaan tauon, lehterin keskirivissä istuva Tony-poika huusi oitis ”jippiiaayyy!!”, koska Jenkeillä ja Iso-Britannialla riittää yhteistä historiaa muualtakin kuin toisen maailmansodan aikaisista melskeistä. Pienen Afganistanistanin kiertueen jälkeen maahan ei jäänyt Jugoslaviaa enempää jäljelle. Paitsi tietysti mehhevä lasku, jota Amerikan Yhdysvallat työnsi avokätisesti Euroopan maiden maksettavaksi. Tarjosi eurooppalaisille mahdollisuuden päästä osalliseksi sodan riennoista, jota Eurooppa rytinässä oli saanut sivusta seurata.
-Jälkipolvien nilkutettavaksi, Iso-Britannian parlamentin alahuoneen jäsen sir Gay Stewens lipsautti parlamentin täysistunnossa ja mies raahattiin siltä istumalta parlamentin taakse vaiennettavaksi. Päättyi mutinat kerta laakista.
Eikä kulunut aikaakaan, kun ohjukset ja pörssikurssit taas risteilivät sinne ja tänne. Osa osui kohteisiin, osa mihin sattui ja sattuihan se.
-Epistä, kuultiin taas Setä-Saddamin nurisevan. -Niitä kun on noin monta ja minua vain yksi. Epistä, kuultiin Setä-Saddamin valittavan.
Ohjusten, pörssikurssien ja ihmisten sinkoillessa sinne tänne myös jenkkien bruttokansatuote teki turpean mahalaskun, vaikkei se pippaloiden menoa hillinnyt. Setä Samulin Bush-kätyri marssi käsi tanassa ruinaamaan kongressilta lisää rahaa. Kongressille Bush-kätyri selitti paatoksellista potaskaa sotaleikkien tarpeellisuudesta, Jumalan olemassaolosta ja Hänen tahdostaan vetäen viimeisenä oljenkortena peliin Kansallisten Kuntien Yhdistyksen, joka Bush-kätyrin sanojen mukaan asettui lainaviroissa takaajan rooliin. Yksittäisiin kongressiedustajiin Bush-kätyri vetosi pippaloiden päälle järjestettävillä arpajaisilla ja niiden pääpalkintona arvottavalla käytetyllä teepaidalla. Tämä poppaskonsti upposi ahneuteen kuin Håkan-poika Göran-poijjaan takalistoon; tutulla ja tanakalla varmuudella ja luistaen kuin norjalaisten kilpasuksee. Ja näin kongressia vietiin kuin litran mittaa.
Bush-kätyrin kerjuumatkan jälkeen rahaa virtasi kolonioittain Irakin ihmemaan rajalle. Setelitukut oli muutettu maailmalla paremmin ymmärrettävään valuttaan eli lyijyyn ja rautaan. Nämä ainekset kun eivät lainkaan tunne rajoille vedettyjä kielimuureja saati tullirajoja. Ja nikkelin karua kieltä ymmärtää kehnompikin kielipää. Osa rahoista lennätettiin suoraan kohteisiin niin että ryskis kilinkolin toimittaen asian kerralla perille aina syvälle luihin ja ytimiin saakka.
Kaikilla näytti olevan kivaa – paitsi tietysti Setä-Saddamilla, jota kaikki vihasivat. Tätä nykyä naapuritkin, joiden oli pakko luopua tonteistaan ja taloistaan reilusti alle markkinahintojen asuinalueelle äkillisesti osuneesta hinnanromahduksesta johtuen. Onhan selvää, että vihaksi panee, jos vaivalla kokoon haalittu maallinen mammona lennätetään kerralla taivaantuuliin.
Lyhyessä ajassa Bush-kätyri loi Irakista yhden muhkean synttärikakun, jonka kynttilät saivat palaa rauhassa loppuun saakka. Bush-kätyri pisti pystyyn kekkerit, joihin vain parhaat kaverit olivat tervetulleita ja olivat oikeutetut valtaamaan parhaat markkinapaikat toreilta ja turuilta.
Tony-poika istui tyyriinä päivänsankarin vieressä, mikä ei ollut yllätys. Sen sijaan yllättävää oli se, että päivänsankarin toiselle puolelle oli asettunut Kuwaitin sheikki Ähläm abdullah Sähläm, joka ei ollut ainoastaan pieni ja ruma, vaan myös uskottaman rikas ja siksi hyvä jätkä. Olkoonkin vain, että sekin ukko kulki yöpaita yllään keskellä kirkasta päivää. Rahalla saa tukittua ihmisten suut typeriltä ennakkoluuloilta.
Erityisen hyvä jätkä Ähläm abdullah Sählämistä tuli, kun hän oli tarkemmin pohtinut mitä kaikkea Saddam-Sedässä oikeastaan vihaakaan, ja todennut vihaavansa Setä-Saddamissa oikeastaan ihan kaikkea. Ajatus antoi oikeuden ja loi selkeyden istumajärjestykseen.
Ystävyys ja sen kehittyminen on perin monimutkainen mekanismi, kuten näin todistettua on.
Synttärihurmoksessa koalitio tuli pommittaneeksi koko Irakin maan tasalle, ja koskei hommassa jäänyt kokkaretta kikkareen päälle, jatkojuhlat oli siirrettävä kotirintamalle Amerikkaan. Amerikanjuhliin pääsi vain tarkoin ja huolella valmisteltu sisäpiirisakki, koska persaukisilla ei ole Amerikkaan asiaa. Ei edes sukulaisiin. Joku järjestys se on ihmiselläkin oltava.
Traditiota noudattaen päivänsankari saa puhaltaa kakun kynttilät sammuksiin ja samalla toivoa mitä ikinä haluaa. Asemissaan Bush-kätyri oli oikeutettu puhkumaan ja toivomaan, ja niin hän tekikin. Puhaltaessa hän toivoi saavansa kaikki Setä-Saddamin biokemialliseen sodankäyntiin liittyvät leikkikalut ja hetioitisnyt, koska kyse oli lahjasta. Näin purkkien ja purnukoiden luovuttamiselle oli selkeä perusteltu syy.
-Ei voi antaa edes lahjana sellaista mitä ei ole, irakilaiset vastasivat Setä-Saddamin kaverin suulla.
Vastaus oli väärä, joten taas etsittiin, kopsuteltiin, kapsuteltiin, kurkittiin ja tirkisteltiin, kaivettiin ja tongittiin. Jälleen kerran siirreltiin maita ja mantuja, tutkittiin koteja ja pommitettiin vuoria, luettiin kämmenviiltoja ja kiukuteltiin kavereille, tiirailtiin kristallispalloon ja povattiin tulevaisuutta tarokorteista. Yhdessä tuumin punkteerattiin ja piikitettiin, höystettiin ja maustettiin, kyseltiin ja urkittiin, tiedusteltiin ja kuulosteltiin, kiristeltiin ja karisteltiin, tallattiin ja ryömittiin, kyseltiin Dalai Lamalta ja tuijotettiin vihaisena itään ja kiikaroitiin länteen. Ja vaikka tehtiin mitä, niin ei auttanut. Leikkikalut olivat ulottumattomissa, eikä niistä näkynyt edes pienintä viitettä. -Piilossa ovat, todettiin yksissä mielin ja monissa suin.
Saddam-Setä julistettiin vittumaiseksi jätkäksi ja ukon elinpaikan ilmiantajalle luvattiin kahdenkymmenenviiden miljoonan dollarin muhkea vihjepalkkio. Ei siis ihan turha jätkä, kun massamurhaajastakaan ei nokiteta kuin muutamilla vaivaisilla dollareilla.
Viimeisenä tarmonponnistuksena Yhtyneet Kansakunnat päätti vielä kerran näyttää hurjan luonteensa ja kääntää joka ainoan Irakissa olevan kipposen ja kupposen ylösalaisin ja ravistella riuskasti. Olihan pommien jossakin oltava, kun niin oli päätetty ja oikein kuvakin piirretty.
Seuraava ongelmapiste jupakassa muodostui kuitenkin siitä, ettei Irakissa enää kerta kaikkiaan ollut kippoja ja kuppeja käänneltäväksi. Kaikki oli tuhottu ja särjetty tuhannen päreiksi, ja ainoa jäljelle jäänyt oli vain puutos ja kurjuus, joita ei katsottu tarpeen käännellä saati ravistella. Ja kun vesikin oli päässyt loppumaan, alkoi homma käydä kaikin puolin tylsäksi. Koti-ikävä kaiversi mieltä kuin iilimato persusnahkaa eli pois sieltä oli päästävä.
Kotona jenkit kertoivat, miten olivat yötä päivää turhaan etsineet löytämättä yhtään mitään. Sanoivat, että irakilaiset ovat ketkua sakkia, koska ovat piilottaneet kaiken jenkeille kuuluvan liian hyvin. Ja kun Irak on niin julmetun iso maa, ei sieltä mitään voi edes löytää. Tulivat siis kotiin ja antoivat homman jäädä niilleen.
Muu maailma katsoi jenkkejä sillä silmällä ja taas kerran jenkit olivat kuin eivät olisikaan. Se on niiden perimässä kulkeva tapa, geeneissä, eikä totuttuun parane tehdä yksioikoisen äkkinäisiä käänteitä, sillä siitä kärsii muut. Dolly-lammaskin menetti lopulta äkkimuutoksissa henkensä, vaikka oli vain yksi viaton geenihässäkän lammas.
Syytä harkita.
Se edellyttää kykyä, mikä ei tee poikkeusta.
Poikkeus, ja sen synnyttämä poikkeustila, tuottaa ongelman ja tämän ymmärtää koko maailma.
Maailman katsoessa jenkkejä sillä tavalla, jenkit selittivät Setä Samulin Bush-kätyrin suulla, että mikäli Saddam-Setä olisi heti alussa kertonut heille, ettei heillä eikä muillakaan irakilaisilla ole mitään sotaleluja, olisi koko sotkulta vältytty. Sanoivat, että asia koko turha jupakka olisi neuvottelemalla voitu selvittää ilman tarpeettomia ohjuspommituksia ja konetuliaseilla sinne tänne ampumisia. Jenkkien mielestä Setä-Saddamin tiedonpanttaus vain kuvastaa kuinka vittumainen jätkä Saddam-äijä ihan oikeasti on, ja kuinka paljon Setä-Saddam saa pahaa aikaiseksi. Todistusaineistona kyseinen tieto oli kullanarvoinen ja väistämätön fakta, ja ainoana sellaisena siis ohittamaton totuus.
Painoin kaukosäätimestä telkkariruudun pimeäksi. Sota ja työnteko loppuivat osaltani siihen. Huomenna koittaa taas uusi mitään sanomaton arki.
